fbpx

Riikka Ylikoski Plugit Finland Oy:n talousjohtajaksi

Sähköautojen latausjärjestelmiä toimittava ja ammattiliikenteen latausoperaattorina toimiva Plugit Finland Oy on nimittänyt Riikka Ylikosken talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässään 7.8. 2024.

Riikka Ylikoski on työuransa aikana toiminut menestyksekkäästi lukuisissa avainrooleissa. Hän siirtyy Plugitiin työskenneltyään kolme vuotta talousjohtajana pörssiyhtiö Betolarissa.

”Olemme erittäin innostuneita siitä, että Riikka liittyy Plugit tiimiin juuri tässä vaiheessa yrityksen kasvutarinaa. Uunituoreen strategiamme mukaisesti kiihdytämme investointeja palveluliiketoimintaan ja näitä tukeviin teknologia-alustoihin”, toteaa Plugitin toimitusjohtaja Tommi Saarela ja jatkaa: ”uskon, että Riikan monipuolinen kokemus kansainvälisestä teollisuudesta ja kasvuyrityksistä auttaa meitä nopeuttamaan kasvuamme toimialan johtavaksi latausinfran kehittäjäksi ja operoijaksi Pohjoismaissa.”

”Olen innoissani liittyessäni Plugitin tiimiin ja mukaan minulle uudelle toimialalle. Plugit on sähköisen liikenteen energinen kasvuyritys, joka on päivittänyt strategiaansa nopeasti muuttuvan markkinan mukana. Uskon, että monipuolisesta kokemuksestani korkean teknologian teollisuuden ja kasvuyritysten parissa on hyötyä, kun yhtiö tavoittelee voimakasta kasvua tulevaisuudessa”, toteaa Ylikoski.

Ota yhteyttä

Asiani koskee*
Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Scroll to Top

SOITA MEILLE
0207 350 330

Ota yhteyttä asiantuntijaan

Oli mielessäsi pieni tai iso toive tai kysymys, jätä yhteystietosi ja me palaamme asiaan pikimmiten! Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään.

Asiani koskee*
Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Plugit Caas - oppaan lataus

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Asiantuntijatapaamisen ajankohta

Nimi*
Ehdota meille sinulle sopivaa ajankohtaa, palaamme pian asiaan.
Tietosuoja*

Taloyhtiön lataustapakartoitus

Kartoituksen tilaaja*
Tietosuoja*

Lataa ”Sähköauton latausjärjestelmä työpaikalle” -opas

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lataa ”Sähköauton lataus taloyhtiössä” -opas

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lataa ”Sähköauton kotilataus” -opas

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.